Tammijuuri pintaremonttipalvelu logo

Nauhoitus, ylitasoitus ja sisäkattojen verkotus |  Espoo, Helsinki, Vantaa

Nauhoitus ja tasoitus

Nauhoitus, ylitasoitus ja sisäkattojen verkotus Espoo, Helsinki, Vantaa. Laadukasta ja ammattitaitoista työtä vuodesta 2013.

Nauhoitus, ylitasoitus ja sisäkattojen verkotus

Ennen uuden seinän tai katon pintakäsittelyä on siinä olevat mahdolliset saumakohdat ensin nauhoitettava. Nauhoittaminen on hyvin oleellinen osa pohjatyötä ja se tulisi tehdä huolellisesti hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Nauhoituksen jälkeen pinta tulisi usein myös ylitasoittaa. Ylitasoittamiselle voi olla tarvetta muulloinkin kuin nauhoittamisen yhteydessä, esimerkiksi suurten epätasaisuuksien korjaamisessa tapetinpoiston jälkeen. Myös itse ylitasoittaminen on nauhoituksen tapaan hyvän lopputuloksen saamiseksi tehtävä erittäin huolellisesti, jotta maalattu pinta näyttää hyvältä.

Sisäkaton verkotus

Erityisesti vanhojen asuntojen sisäkattoja tasoitettaessa ja maalattaessa tulisi kiinnittää huomiota pohjatöihin. Tämä tarkoittaa usein käytännössä sitä, että rappauksen ja maalin irtoillessa sisäkatto olisi hyvä verkottaa kauttaaltaan, jotta saataisiin jälleen vuosia kestävä lopputulos. Verkotuksen jälkeen katto ylitasoitetaan ja pohjamaalataan ennen varsinaista pintamaalia. Tasoituksien ja maalauksien jälkeen verkko ei ole nähtävissä, vaan katto on tasainen. Katon verkottaminen lasikuituverkolla on hyvä vaihtoehto silloinkin, kun asunnon huonekorkeus halutaan pitää ennallaan.

Toisinaan katon irtoavat kohdat halutaan vain paikkatasoittaa, mutta se ei poista sitä riskiä, että maali tai rappaus alkaa irtoamaan pian toisesta kohdasta, jolloin katto joudutaan maalaamaan kokonaan uudestaan.

Lasikuitutapetin ylitasoitus

Lasikuitutapettien ylitasoitus​

Kun puhutaan normaalista tapetista, on se lähtökohtaisesti aina hyvä poistaa ennen tasoitus ja maalaustyötä. Lasikuitutapetti puolestaan tekee tässä poikkeuksen, sillä se on usein erittäin lujasti kiinni seinässä. Se ei myöskään päästä lävitseen samalla tavalla vesiohenteisia maaleja ja tasoitteita kuin normaali tapetti, joten sen ylitasoittaminen tasaisen pinnan saamiseksi on erittäin hyvä vaihtoehto sen irrottamiselle.

Kun tarvitset nauhoitus- ja/tai tasoituspalvelua, olen käytettävissäsi! Ota siis rohkeasti yhteyttä ja mietitään yhdessä miten toteuttaisimme Sinun nauhoitus- ja/tai tasoitustyösi.

Ota Tammijuuri seurantaan Instagramissa!

Työnäytteitä

Pyydä tarjous – vastaan 24h kuluessa

Lähetä sähköpostia
Laita WhatsApp
WhatsApp chat