Tammijuuri pintaremonttipalvelu logo

Pienet ulkomaalaustyöt | Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen

Tapetointi­palvelut

Pienet tapetoinnit sekä vanhan tapetin poistot ammattitaidolla luotettavasti vuodesta 2013.

Tapetointi ja vanhan tapetin poisto

Kun haluaa tilaan jotain uutta, mutta samalla myös vanhan perinteikästä sekä lämmintä tunnelmaa, suosittelen tutustumaan tapetointimahdollisuuksiin.

Tapetti on hyvä vaihtoehto esimerkiksi maalatulle seinälle, koska sillä saa tilaan erilaista tunnelmaa kuin mitä maaleilla voidaan saada aikaiseksi. Tapettivaihtoehtoja on monia aina värillisistä ja kuvioiduista valkoisiin ja kuvioimattomiin.

Useissa työkohteissani asiakas haluaa tilaan, kuten esimerkiksi olohuoneeseen yhden tehosteseinän. Usein tämä toteutetaan maalilla tai tapetilla. Kyseinen ratkaisu tuo tilaan persoonallisuutta, tunnelmaa ja arvokkuutta.

Vanhan tapetin poisto

Vaikka uuden tapetin asentaminen vanhan tapetin päälle tuntuukin usein helpommalta vaihtoehdolta, kannattaa vanha tapetti irrottaa ensin tulevaisuutta ja tasaisempaa pintaa silmällä pitäen. Myöskään tapetin päälle maalaaminen ei ole viisas ratkaisu, sillä muun muassa tapetin saumakohdat ja tapetin pinta jäävät näkyviin maalikerroksen alta, jolloin lopputulos ei ole siistin näköinen.

Itse vanhan tapetin poistaminen voi olla toisinaan raskasta, turhauttavaa ja työlästä puuhaa. Tapetti irtoaa pieninä liuskoina ja urakka voi tuntua loputtomalta. Ammattilaisena minulla on kokemusta hyvin monesta tapetin poistamisesta, joten voit jättää sen minun huolekseni.

Lasikuitutapetin ylitasoitus

Tapetoitavan seinän ylitasoitus

Tapetoitavan seinän tulisi olla tasainen ennen tapetointia. Siinä voi olla esimerkiksi suuria koloja ja epätasaisuuksia, jotka voivat johtua tapetin irrotuksesta tai huonosta tasoitustyöstä. Jotta uuden tapetin pinnasta tulisi mahdollisimman hyvä, tulisi tapetoitavan seinän olla hyvin tasoitettu. Tarjoan palvelussani myös ylitasoitustöitä ja niihin voit tutustua kotisivuillani tästä.

Kun tarvitset tapetointia tai vanhan tapetin poistamista, olen käytettävissäsi! Ota siis rohkeasti yhteyttä ja mietitään yhdessä miten toteuttaisimme Sinun tapetointiremonttisi.

Työnäytteitä

Pyydä tarjous – vastaan 24h kuluessa

Lähetä sähköpostia
Laita WhatsApp
WhatsApp chat